Vaaleanpunaisen tammikuun tuotokset

Vuosi Väriterapiaa -haasteen tammikuun väriksi valikoitui arvonnan jälkeen vaaleanpunainen. Teemaväri johti kangaskaapille, josta löytyi juuri sopivan sävyisiä tilkkuja. Kiireisen tammikuun päätteeksi tilkuista valmistui sydänmagneetteja ja vetoketjupussukka.


Olen surkea ompelija. Tai ainakin taidot ovat todella ruosteessa. Tällaiset pienet värkkyytyöt eivät onneksi kovin suurta taitotasoa vaadi :)




Liimasin ompelemiini pehmosydämiin taakse pyöreät magneetit ihan vain kuumaliimalla. Hieman ne könöttävät ja hakevat vielä paikkaansa harmaassa huushollissa. Näin ystävänpäivän kynnyksellä sydämet tuovat kuitenkin kivaa piristystä ja saahan nuo poiskin esiltä, mikäli jossain vaiheessa kyllästyttää.



Vetoketjupussukka on tehty perinteisellä peruskaavalla. Pitkän ompelutauon jälkeen tätäkin piti kyllä hieman pohtia ja aluksi vuori tulikin väärinpäin ommeltua kiinni. Lopulta kuitenkin idea selkeni, mikä taisi olla tämän työn tärkein saavutus. Seuraavasta teen sitten siistimmän. Omassa käytössä pienet kosmeettiset virheet eivät onneksi haittaa.

Hyvät kuvalliset ohjeet pussin ompeluun löydät esimerkiksi Vaapulan blogista. Lisäksi tein alakulmiin pienet taitokset, jolla pussiin saa hieman pohjaa.

Päätin haasteen alussa, että yhdistän väriterapiaan myös tavoitteen tyhjentää askarteluhuoneeni materiaalivarastoja. Näihin tuotoksiin kaikki löytyikin omasta takaa, halpaa ja helppoa!

Ensi kuussa teemana onkin sitten multicolor, saas nähdä minkälaista väritykitystä sitten keksitään... Koko vuoden värivalikoimaan pääset tutustumaan haasteen aloituspostauksessa, eli täällä.

Kommentit

  1. Piti tulla kurkkaamaan haasteen johdattamana. Kivasti eri värejä ja erilaisia töitä on ollut haasteeseen osallistuneilla. (: Tosi söpöt nää sun magneetit! Ja kiva pussukka. Täytynee laittaa korvan taakse tuo ohje pussukkaan. Sillä ois taas hyvä harjoitella ompelukoneen käyttöä. ;) Mie taidan huomenna, jos ehdin, postailla jo helmikuun hempeänvärisistä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit kurkkaamaan! Kävin myös ihastelemassa sun haastesukkia, oli upeat! Tämä on kyllä mukava haaste, ihana nähdä niin erilaisia töitä saman teeman ympärillä :)

      Poista
  2. Kauniita juttuja on syntynyt sinun haastetyönä. :) Niin kiva nähdä muidenkin tekemiä töitä, varsinkin näin söpöjä juttuja!

    VastaaPoista
  3. Ihanan vaaleanpunaista<3.Minunkin pitäisi alkaa taas opettelemaan ompelemista, kun sain uuden koneen.Voi olla, että joutuu hieman hakemaan tuntumaa eikä kyllä taidotkaan ole vielä kummoiset hehee:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniin haastetyön olit sinäkin tehnyt,kävin vilkaisemassa :) Pitkä ompelutauko näkyi ainakin omassa tekemisessä, mut onneksi sain selätettyä aloittamiskynnyksen. Ompelu on kyllä sellainen laji, et taidot ruostuu ainakin näin harrastelijalla helposti. Tän haasteen kautta on kuitenkin kiva herätellä myös näitä taitoja :)

      Poista
  4. Sydämiä ei koskaan ole liikaa. Täytyy muutama taas tehdä :) Kaunis pussukka.

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä kuin edellinenkin kommentoija, sydämiä ei ole koskaan liikaa. Ihana pussukka, täytyypä jossain vaiheessa tehdä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommenteistasi!

Suositut tekstit