Raitasukat ja langanpätkien päättely neuloessa

Muutaman päivän olen myöhässä Vuosi Väriterapiaa -haasteen helmikuun tuotoksen kanssa.
Helmikuun "värinä" oli multicolor, jonka innoittamana neuloin raitasukat.


Lopputulos on kyllä kaukana väritykityksestä, jota ennustelin vielä tammikuussa. Pikemminkin antimulticolor. Toisaalta, viiden eri värin käyttö samassa käsityössä on minun mittapuullani jo melkoista tykitystä. Usein pari eri väriä riittää. Ihanat näistä kuitenkin tuli, juuri sopivan värikkäät minulle!

Parasta näissä sukissa oli, että vihdoinkin opin kuinka tärkeää lankojen päättely jo neuloessa on. Muutamissa sukissa olen näin tehnytkin, mutta jotenkin tekniikka on vielä ollut hiomatonta ja olen saanut siistimpää jälkeä päättelemällä kaikki langat erikseen. Nyt ensimmäisen sukan jälkeen tajusin, että pääteltävää tulee tottumallani tavalla aivan liikaa - siis todellakin aivan tuhottomasti liikaa.



Toiseen sukkaan valmistauduin jo paremmin, ja metsästin selkeitä ohjeita lankojen päättelemiseen neulomisen aikana. Pelastuksekseni osoittautui tämä garnstudion video, jossa asia havainnollistetaan todella yksinkertaisesti. Tällä tekniikalla pääteltäväksi jäi vain muutama langanpätkä ja sukan nurjapuoli näyttää todella siistiltä.



Seuraavan haastetyön värinä on vihreä, taidan jatkaa sukkalinjalla. Näin talvella sukkapuikot ovat se mukavin työväline käsitöiden saralla. Iltaisin on mukava käpertyä sohvan nurkkaan neulomaan.

Koko vuoden haastevärivalikoiman löydät tästä aikaisemmasta postauksestani.

Kuvausassistenttini oli taas mukana touhuissa. Ei se oikeasti saa pöydällä olla, mutta sinne se vääntyy missä minä yritän sukkia kuvata - joka kerta :)








Kommentit

  1. No huh, onneksi toisessa sukassa olit jo kuljettanut lankoja mukana! :D Katsoin jo että apua, hirveä päättelyurakka. Mutta kivat sukat, tykkään tuosta raidoituksesta, eläväiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sitä tekemällä oppii, ja virheistä parhaiten :)

      Poista
  2. Onhan noissa sukissa väriä ja kivoja värejä kaiken lisäksi!

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat ja värit sopivat minusta kauniisti yhteen.Minullakin on sukkabuumi menossa ja inhoan lankojen päättelyä.Taidankin heti katsoa tuon videon-neuvot tulisi todella tarpeeseen:D

    VastaaPoista
  4. Kivat sukat! Joo päättely on ikävää puuhaa. Hyvä vinkki kuljettaa klangat noin :)
    Mukavat värit sukissa.

    VastaaPoista
  5. Hei, ilmeisesti et katko kirjoneuleen lepääviä lankoja vaan pidät ne tuollaisena pitkänä pitkittäisenä lankajuoksuna kerrosten vaihtumiskohdassa? Kuinka usein kiepsautat langat keskenään? Ja häiritseekö tuo lankajuoksu? Tuntuuko, kun sukilla esim. kävelee? Painaako pohjetta?

    VastaaPoista
  6. Hei, minä en ihan ymmärtänyt, .iten tuo lanka pidetään tuossa mukana ylöspäin mentäessä, en saa ut siitä videosta selvää, siinähän lanka menee vaakasuorassa. Eli miten kuljetat noita lankoja ylöspäin?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommenteistasi!

Suositut tekstit